LinkedIn Facebook Instagram Twitter

3 marraskuun 2021

AGCO Power julkistaa maailman puhtaimpia merimoottorimalleja

Moottorivalmistaja AGCO Power on saanut raskaiden työkoneiden päästöistä ympäristölle ja terveydelle haitallisimmat pienhiukkaset ja typen oksidit vähenemään jopa yhdeksänkymmentä prosenttia kahdenkymmenen viime vuoden aikana.

Tänä syksynä valtakunnallisella Vuoden Teollisuusteko-palkinnolla huomioitu Nokialla toimiva AGCO Power Linnavuoren tehdas julkistaa Rotterdamin Europort-messuilla uudet äärimmäisen vähäpäästöiset merimoottorimallinsa.

Päästölainsäädäntö ohjaa merkittävästi moottoreiden kehitystä ja kehitystyötä. Määräykset ovat erilaisia eri alueilla. AGCO Powerin moottoreissa on äärimmäisen matalat päästöt ja kaikki yrityksen moottorit alittavat selvästi kaikki maailman päästölainsäädännön nykyvaatimukset, joka on harvinaista maailman markkinoilla.

”Päästölainsäädäntö on hyvä pohja, mutta se ei riitä meille. Haluamme parasta ihmisten terveydelle ja ympäristölle, joten olemme alittaneet reilusti nykyiset päästönormit silti käytettävyydestä ja kustannuksista tinkimättä. Voisi sanoa, että meidän moottorimme ovat ”ylipuhtaita”. Esimerkiksi vuosikymmeniä aiemmin moottorit savuttivat näkyvästi. Nykyisin päästöt ovat niin alhaiset, ettei savua enää synny”, toteaa AGCO Powerin myynti- ja markkinointijohtaja Jarmo Tuorila.

AGCO Powerilla on pystytty pienentämään päästöjä muun muassa käytössä olevalla SCR-teknologialla ja varustamalla moottorit polttoaineen ”Common Rail”-yhteispaineruiskutusjärjestelmällä. SCR tarkoittaa pakokaasujen katalyyttistä puhdistusmetodia typen oksidipäästöjen alentamiseksi. Se vähentää haitallisia typen oksideja niin, että ne muutetaan puhtaaksi typeksi ja vedeksi.

Uudet merimoottorimallit

Suomi on yksi maailman suurimpia veneteollisuusmaita. AGCO Power julkistaa Rotterdamin Europort-messuilla kaksi uutta merimoottorimalliaan kokoluokassa 130  – 221 kilowattia. Yrityksellä on yli 75 vuoden kokemus merimoottoreiden suunnittelemisesta ja valmistamisesta, vaikka pääala onkin maatalous- ja metsäkoneissa.

”Yli 130 kilowatin päästömääräykset ovat kireämmät kuin sitä alemmissa teholuokissa. Meidän vahvuus on tehdä korkean teholuokan moottoreita puhtaalla teknologialla”, merimoottoriprojektin vetäjä Tapani Katila kertoo.

AGCO Powerin merimoottoreita käytetään muun muassa työveneissä, kalastusaluksissa, losseissa ja vesitakseissa.

”Raskaan sarjan moottoreilla varustetut alukset ovat vedessä jatkuvalla käytöllä, toisin kuin huviveneet. Tämä haastaa moottoreiden luotettavuuden ja suorituskyvyn. Päätuotantomme on maatalous- ja metsäkoneiden moottoreiden valmistuksessa. Se on vaativin moottorirakentajan tausta, koska moottorit toimivat äärimmäisissä olosuhteissa. Traktorin tulee toimia yhtä lailla esimerkiksi kesäkuumalla pölyävällä pellolla kuin talvipakkasella lumenajossakin. Testaamme merimoottorimmekin näissä samoissa ääriolosuhteissa”, Katila valottaa.

Ympäristön kannalta parhaat dieselpolttoaineet, kuten muun muassa uusiutuvat HVO-polttoaineet palavat AGCO Powerin moottoreissa luonnollisesti puhtaasti.

Avaintiedot:

  • Uudet AGCO Powerin merimoottorit saatavilla vuoden 2022 aikana
  • Mallit: 4-sylinterinen 49LFEN ja 6-sylinterinen 74 LFEN
  • Teholuokka: 130 kW – 221 kW
  • Merimoottoreita ei tehdä massatuotantonta, vaan ne räätälöidään asiakkaan tarpeisiin. Tällöin moottorit saadaan polttoainetaloudellisiksi ja pitkäikäisiksi jolloin niiden elinkaarikustannuksia sekä hiilijalanjälkeä pystytään vähentämään

Ajankohtaista