Yliopistot ja teollisuus rakentavat tutkimusyhteistyötä – tavoitteena puhtaita ratkaisuja laivoihin ja työkoneisiin

Vaasan yliopisto, Aalto-yliopisto, Tampereen yliopisto ja Åbo Akademi rakentavat Wärtsilän ja AGCO Powerin sekä muiden yritys- ja tutkimuskumppanien tutkimuskonsortiota, joka innovoi yhdessä tiekarttaa kohti vähäpäästöistä merenkulkua ja vähäpäästöisesti toimivia työkoneita. Konsortion tavoitteena on lisäksi kehittää polttoainejoustavia teknologioita ja arvioida niiden vaikutuksia toimialojen koko arvoketjuun. Business Finland rahoittaa valmisteluhanketta.

Vaasan yliopiston polttomoottoriratkaisujen apulaisprofessorin Maciej Mikulskin mukaan toiveena on saada tulevaan konsortioon neljän suomalaisyliopiston lisäksi useita kansainvälisiä tutkimuskumppaneita, viidestä kymmeneen konsortioon sitoutunutta yritystä sekä lainsäädäntöön ja politiikkaan liittyviä kumppaneita.
– Hankkeessa on merkittävää, että johtavat suomalaiset moottori- ja energiatuotantolaitteiden valmistajat Wärtsilä ja AGCO Power työskentelevät ensi kertaa näin mittavasti yhdessä vastatakseen yhteiseen haasteeseen.

Yliopistojen, Wärtsilän ja AGCO Powerin yhteistyötä täydentävät polttoaineyhtiöt, jälkikäsittelylaitteiden valmistajat ja sähköisten energiantuotantoratkaisujen toimittajat.
Tavoitteena on uuden konsortion kanssa tiiviissä yhteistyössä toteutettava yhteistutkimus- ja innovointihanke. Nykyistä CleanShip-valmisteluhanketta jatkava yhteistutkimushanke Clean Propulsion Technologies on suunniteltu alkavaksi vuonna 2021.
– Tarvitsemme tahtoa yhteiseen kehittämiseen. Eri osapuolien kesken on jo syntynyt hyvä luottamus, ja tämä hyödyttää kaikkia. Olen hyvin positiivisesti yllättynyt, että uusi hanke on otettu niin hyvin vastaan, sanoo Mikulski.

Osa Wärtsilän ja neljän yliopiston ERI-tutkimusohjelmaa
CleanShip on osa Wärtsilän ja neljän johtavan suomalaisen yliopiston eli Vaasan yliopiston, Aalto-yliopiston, Tampereen yliopiston ja Åbo Akademin yhteistä Engine Research Initiative (ERI) -tutkimusohjelmaa.
– Ekosysteemin tarkoitus on yhdessä määritellä polttomoottoreihin liittyvän tutkimuksen suuntaa ja varmistaa, että tutkimukselle saadaan rahoitusta Business Finlandilta ja muilta tutkimusrahoittajilta. Tärkeää on myös, että yliopistojen ja suomalaisen teollisuuden välillä rakennetaan pitkäjänteistä yhteistyötä, joka tukee laadukasta tutkimusta. Jo kolme eri vaiheissa olevaa ERI-tutkimusohjelman hanketta on saanut ulkoista tutkimusrahoitusta. CleanShip ja sitä seuraava Clean Propulsion Technologies on hyvä esimerkki, sanoo johtaja Mikael Wideskog Wärtsilän TKI-yksiköstä.
– ERI-tutkimusohjelman hankkeet suuntautuvat täsmällisesti ajankohtaiselle vähähiilisten energiaratkaisujen tutkimusalueelle, joten yliopistomme on erinomaisesti ajassa mukana, sanoo Vaasan yliopiston energiatekniikan professori Seppo Niemi.

Tavoitteena tiukat päästövaatimukset täyttävä koneistoratkaisu
Mikulski kertoo, että valmisteluhanketta seuraavassa, tulevassa Clean Propulsion Technologies -tutkimushankkeessa kehitetään esimerkiksi matemaattiseen mallintamiseen perustuvia virtuaalisia antureita moottoreihin ja jälkikäsittelyjärjestelmiin sekä demonstroidaan uusia, erittäin puhtaita monen polttoaineen polttoteknologioita. Näitä yhdistellään useita eri energiamuotoja käyttävään koneistojärjestelmään.

Tavoitteena on kehittää ratkaisu, joka täyttää tulevat päästö- ja kasvihuonekaasuvaatimukset. Lisäksi hankkeessa selvitetään, millaisia lainsäädäntövaatimuksia ja liiketoimintamalleja uusiin teknologioihin liittyy.

Ota yhteyttä