LinkedIn Facebook Instagram Twitter

19 heinäkuun 2023

Vanhasta uutta – moottorin tehdaskunnostus säästää rahaa ja pienentää hiilijalanjälkeä 

Moottorien tehdaskunnostuksia on tehty AGCO Powerin Linnavuoren tehtaalla jo kuusi vuosikymmentä. Tänä päivänä laadukkaan tehdaskunnostuksen tuomat hyödyt ovat ajankohtaisempia kuin koskaan. Taloudellisen säästön lisäksi tehdaskunnostus toteuttaa modernin kiertotalouden periaatteita, pienentää toiminnan hiilijalanjälkeä sekä säästää raaka-aineita. 

Laadukas tehdaskunnostus eli reman (engl. remanufacturing) on kuin kellon kääntämistä taaksepäin. Moottori puretaan osiin, puhdistetaan ja uusitaan kaikki kuluvat osat. Kaikki pinnat plaanataan ja koneistetaan, jotta moottori vastaisi joka suhteessa juuri tehtaasta tullutta. Kaiken kruunaa uusi maalikerros, jonka myötä moottoria ei erota uudesta. Mutta miksi valita moottorin tehdaskunnostus ​​uuden moottorin tai koko koneen uusimisen sijaan? 

Tehdaskunnostuksen eri tasot 

Eri toimijoilla sana ”tehdaskunnostus” voi tarkoittaa hyvin eri asioita. Joillakin kysymyksessä on enemmän tehdaskorjaus: työn alle otetaan viallinen moottori ja korjataan vika, mutta muuhun ei välttämättä kajota. 

”Remaneja on monenlaisia”, vahvistaa ​​AGCO Powerin ​laatu- ja jälkimarkkinointijohtaja​​ Jussi Rinne. ”Meillä on periaatteena se, että jos osa hioutuu tai väsyy käytössä, se uusitaan. Myös esimerkiksi polttoainejärjestelmän yhteispaineruiskutusjärjestelmä ​uusitaan käytössä tulevien paineiskujen vuoksi.” 

Rinteen mukaan osat, joita ei vaihdeta, itse asiassa paranevat käytön myötä. ”Takoutuminen tekee valurautaosista kestävämpiä, ainakin periaatteessa”, hän hymyilee. 

Tärkeä osa tehdaskunnostusta on myös se, että moottoriin toteutetaan kaikki mallin elinaikana toteutetut parannukset. 

”Moottorista tehdään siis viimeisin versio, jossa on toteutettu kaikki valmistusaikana tehdyt parannukset”, Rinne kertoo. ”Näitä uudistuksia voi olla monenlaisia mäntien päivityksestä lähtien.” 

Ennakoimalla säästää 

Koneen omistajalle tehdaskunnostus on ennen kaikkea taloudellisesti järkevää koneen eliniän kokonaiskustannusten kannalta – etenkin, jos käyttötunteja kertyy päivittäin paljon, kuten vaikkapa traktoreissa. Tehdaskunnostettu moottori maksaa alle kymmenesosan uuden traktorin hinnasta, jolloin säästö on merkittävä. 

”Esimerkiksi Valtra ja Fendt tarjoavat myös voimansiirron tehdaskunnostusta, jolloin vaikkapa kytkin ja muita kuluvia osia voidaan vaihtaa”, Jussi Rinne muistuttaa. ”Jos halutaan pitkäikäisyyttä, meiltä löytyy myös ratkaisu.” 

Toinen kustannussäästö syntyy lisääntyneestä luotettavuudesta. Esimerkiksi satamissa on kriittisen tärkeää, että lähes jatkuvasti käytössä oleva konttilukki tai trukki ei hajoa kesken kaiken. Ennakoiva huolto reman-periaatteella pitää kontit liikkeessä ilman kalliiksi käyviä, suunnittelemattomia seisokkeja. 

”Myös esimerkiksi lossien laivamoottorit käyvät liki vuorokauden ympäri”, muistuttaa Rinne. ”Näihin on syytä tehdä tehdaskunnostus ennen kuin moottori hajoaa.” 

AGCO Powerin ​laatu- ja jälkimarkkinointijohtaja​​ Jussi Rinne.

Kokemusta ja ammattiylpeyttä

Jokainen kunnostettava moottori on yksilö, jolloin remontin toteuttajalta vaaditaan laajaa osaamista ja tietoa. AGCO Powerin reman-asentajia leimaakin yksi sana: kokemus. 

”Keskimääräisen asentajan virkaikä on varmasti yli kaksikymmentä vuotta”, Jussi Rinne kertoo. ”Heillä on kokemusta kaikista moottorityypeistä jo kokoonpanon puolelta ja jokainen komponentti on tuttu.” 

Moottorin tehdaskunnostus on yksilötyötä, jossa sama asentaja tekee moottorin purkamisesta kokoamiseen. Tästä syntyy vahva ammattiylpeys tekemiseen. 

”Asentajamme tekevät moottoreita kuin itselleen”, Rinne kehaisee. ”Purkamisen yhteydessä voi huomata ongelmia, joiden korjaaminen on varmaa koko prosessin ollessa samoissa käsissä.” 

Asiantuntemuksen tarpeesta kertoo Rinteen mukaan myös tehdaskunnostuksen kokoonpanotyöhön verrattuna laaja mallikirjo: kun moottorien valmistuksessa ​tehdään​​​​​ 200 erilaista osaluetteloa, on reman-työssä käytössä 1500. 

Tehdaskunnostuksen aika on nyt 

AGCO Powerin tehdaskunnostettujen moottorien kysynnän kehitys kertoo selvää kieltä: ​toteutettujen tehdaskunnostusten määrä on yli kaksinkertaistunut vuode​sta 2010.

“Yli 80 % uuden moottorin hiilijalanjäljestä tulee osien valamisesta ja koneistuksesta”, muistuttaa Jussi Rinne. ”Tehdaskunnostuksessa lähes kaikki valurautaosat voidaan hyödyntää uudestaan, jonka myötä tehdaskunnostetun moottorin hiilijalanjälki on ​vähintään​​​​ 70 % uutta pienempi.” 

Pienentyneellä hiilijalanjäljellä on suuri merkitys yrityksille, jotka ovat sitoutuneet vähentämään korporaatiotason hiilijalanjälkeään tietyn määrän. 

”Kun koko toimitusketjua tarkastellaan, on maanviljelijäkin mukana hiilijalanjäljen pienentämisessä”, Jussi Rinne kertoo. ”Esimerkiksi Arla seuraa raakamaitotonnin tuotannon hiilijalanjälkeä, jota vanhan traktorin kunnostaminen uuden hankkimisen sijasta voi pienentää merkittävästi.” 

Muuttuvassa maailmassa on taloudellista ja kiertotalouden periaatteisiin sopivaa kunnostaa uuden hankkimisen sijasta. Kun se vielä auttaa ilmastonmuutoksen torjumisessa, voidaan sanoa, että nyt on remanin aika.

Ajankohtaista