AGCO Powerin tarina alkoi 80 vuotta sitten Linnavuoressa. Valmistimme aluksi lentokonemoottoreita ilmavoimien käyttöön ja sodan päätyttyä keskityimme armeijavälineiden, kuten moottoreiden huoltoon. Vuonna 1947 kehitimme ensimmäisen 4-sylinterisen bensamoottorimme Valmet traktoriin.
Tämän jälkeen Linnavuoren tehdas on toiminut eri nimien alla laadusta tinkimättä. Valmet, Sisu Diesel ja viimein tänä päivänä AGCO Power.
Vaatimattomista lähtökohdista globaaliksi toimijaksi
Vuonna 1993 laajensimme toimintaamme rakentamalla moottoritehtaan Mogi das Cruzesiin, Brasiliaan. Tänä vuonna meillä on syytä juhlia monestakin syystä: Mogi das Cruzesin tehdas on palvellut Etelä-Amerikan moottorimarkkinoita menestyksekkäästi 30 vuoden ajan ja tämän lisäksi tehdas saavutti samalla suuren virstapylvään, kun tehtaalla valmistui tässä kuussa yhteensä 300,000. moottori!
Olemme tästä erittäin ylpeitä ja halumme saavuttaa seuraava virstapylväs nousee entisestään. Uskomme että 600,000. moottorin virstapylvästä ei tarvitse odottaa 30 vuotta, sillä AGCOn toiminta kasvaa nopeasti maailmanlaajuisesti ja erityisesti Brasiliassa. Valmistaudumme siihen, että saavutamme tämän tavoitteen jo seuraavan vuosikymmenen aikana.
Investoinnit ja vahva jälleenmyyjäverkosto on avain menestykseen
AGCO Powerin moottorit tunnetaan maatalousmarkkinoilla polttoainetaloudestaan, suorituskyvystään ja helposta huollettavuudestaan. Moottoreihin saa helposti varaosia Brasilian ja Etelä-Amerikan kattavan jälleenmyyjäverkoston ansiosta. AGCO Power jälkimarkkinointi on valmiina tukemaan asiakasta aina kun tarve nousee.
AGCO Power panostaa nyt ja jatkossa Mogi das Cruzesin tehtaan teknologiseen kehitykseen. Tällä varmistamme, että valmistamamme moottorit ovat korkealaatuisia ja luotettavia. Tämä pätee myös sisartehtaaseemme General Rodriguezissa, Argentiinassa.
Tämän lisäksi investoinnin tuotantoteknologioihin mahdollistavat korkeamman vuotuisen komponentti- ja moottorivolyymin.
Työntekijöidemme hyvinvointi ja asiakas ovat kaiken ydin
AGCOn työntekijöiden hyvinvointi ja turvallisuus on ensiluokkaisen tärkeää. Hyvien työolojen varmistainen ja kehittäminen sekä tehtaalla että toimistossa on jatkuva prioriteetti. Tämän saavutamme käyttämällä parhaita käytänteitä ja oppeja, jonka tulokset puhuvat puolestaan. Tätä kulttuuria haluamme vahvistaa AGCOlla.
Nämä investoinnit ja toimenpiteet AGCO Powerin työntekijöiden ja asiakkaiden hyväksi ovat nostaneet toimintamme Brasiliassa uudelle tasolle. Tämän johdosta voimme toimittaa tuotteen, joka täyttää ja ylittää asiakkaan odotukset.
Työskentelemällä yhdessä ja rohkaisemalla yhteistyötä saavutamme AGCOn tärkeimmän tavoitteen, joka on laittaa asiakas kaiken keskiöön. Farmer First.